Mika Kallio

Vuonna 1982 syntynyt Mika Kallio on suomalainen ratamoottoripyöräilijä, jonka menestyksekäs ammattilaisura alkoi vuonna 1997. Jo nuoresta pojasta lähtien moottoripyöräilystä kiinnostunut Kallio sai innoitusta lajin pariin isältään Hannulta, joka itsekin ajoi kilpaa. Moottoripyöristä innostuneen Mikan hieman vartuttua sai hän itsekin kokeilla lajia. Ensikosketuksen jääratapyöriin hän sai 12-vuotiaana, ja isä Kallio osti pojalleen oman moottoripyörän tämän ollessa 13-vuotias. Ratamoottoripyöräily alkoi seuraavana vuonna.

969391-side-of-a-superbike

Uransa alkuvaiheessa Kallio kilpaili vain Suomessa. Heti ensimmäisenä kilpailuvuotenaan hän voitti Road Racingin Suomen mestaruuden, minkä jälkeen kisavoitot ja mestaruudet seurasivatkin toinen toisiaan sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa.

Siirto maailman radoille

Kallio debytoi MM-sarjassa Saksassa vuonna 2001 ja osallistui seuraavan vuoden MM-kaudelle jo täysipainoisesti Motorsportin leirissä. Kyseisellä kaudella Kallio sijoittui 11:nneksi. Hänet myös nimettiin vuoden tulokkaaksi.

Vuonna 2003 Kallio siirtyi KTM:n tehdashallin kuljettajaksi. Samaisella kaudella suomalaiskuljettaja ylsi MM-uransa ensimmäiseen palkintopallisijoitukseen Malesian GP:ssä. Parin vuoden säteellä Kallio ylsikin jo MM-sarjan kärkikuljettajien kaartiin. Vuoden 2005 kauden aikana nuori kuljettaja voitti palkintokorokesijoituksia lukuisia kertoja ja voitti muun muassa 125-kuutioisen MM-hopean. Myös seuraavalla kaudella menestysputki jatkui, ja myös MM-hopea uusiutui.

Kallio siirtyi 250-kuutioisten luokkaan vuonna 2007, juhlien voittopallilla kahdesti kauden aikana sekä saavuttaen MM-pronssia. Vuonna 2009 kuskin pitkäaikainen ammatillinen haave kävi toteen hänen siirtyessään MotoGP-luokkaan Ducat-tallin kuljettajana. Samana vuonna Kallio nimettiin jälleen kerran vuoden tulokkaaksi. Menestys on ollut tasaista aina tähän päivään saakka. Enemmän Kallion omista mietteistä uransa varrelta voi lukea Helsingin Sanomien haastattelusta.

Vahvasti menee myös yksityiselämässä

Siviilissä moottoripyöräratojen ulkopuolella Kallio harrastaa muun muassa laskettelua ja nauttii myös pokerin pelaamisesta. Pokerin pelaamisessa hän on kertonut nauttivansa ratamoottoripyöräilyyn verrattuna erilaisesta kilpailukokemuksesta sekä pokeripelipöydän dynamiikasta. Monet muutkin urheilutähdet ovat tunnustautuneet pokerin faneiksi ja kertoneet osallistuvansa säännöllisesti sekä live-turnauksiin että netissä tarjolla oleviin pelipöytiin. Yhteistyö urheilijoiden kanssa onkin tuonut nettikasinoille viime vuosina sekä paljon julkisuutta että uusia harrastajia lajin pariin.

Kallio on asunut Monacossa vuodesta 2005 lähtien puolisonsa Inkan ja tyttärensä kanssa. Myös Suomesta löytyy asunto Valkeakoskelta, missä Kallio onkin kertonut viettävänsä aikaa kesäisin.

This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.